Lavansaaren vaiheita

Itäisellä Suomenlahdella, n. 70 km etäisyydellä Kotkasta etelään ja n. 30 km Viron rannikolta pohjoiseen, sijaitsee Lavansaari. Tämä reilun 15 km2 kokoinen, matala, kivinen ja hiekkainen saari on yksi niistä Suomenlahden saarista, jotka Suomi joutui viime rauhanteossa luovuttamaan Venäjälle.

Lavansaari on kuulunut eri aikakausina niin Ruotsin, Venäjän, kuin Suomenkin hallintaan.

Saaren ensimmäisestä asutuksesta on jäänyt merkiksi hautakalmisto Suursuonmäelle. Tämä kalmisto on 1920-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella peräisin esiroomalaiselta rautakaudelta eli ajanjaksolta 500 - 0 eaa. 1300-luvulla saarelle tuli ruotsalaista asutusta, mistä merkkinä on runsas ruotsalaisperäinen paikannimistö. Nämä olivat saaren ensimmäiset vakituisemmat asukkaat. 1570 alkoi Ruotsin ja Venäjän välillä sota, joka sai aikaan asukkaiden vähenemisen ja osittain katoamisenkin. 1630-luvun loppupuolelta alkaen saarelle muutti uutta, suomenkielistä väkeä nykyisen Kotkan ja Viipurin väliseltä rannikolta. Lavansaaren asukasluku oli suurimmillaan v. 1925, jolloin saarta asutti 1335 henkeä. Vuoden 1939 lokakuun 11. päivänä joutuivat kaikki saaren 1089 asukasta lähtemään evakkoon.

Väestötilastopalvelusta saadun tiedon mukaan 31.12.2020 oli elossa vielä 76 ennen evakkoon lähtöä Lavansaaressa syntynyttä henkilöä.

Heikki Kajomeri on kirjoittanut Jalo Suursohon haastatteluun perustuvan kertomuksen Lähtö Lavansaaresta, joka aukeaa kertomuksen nimeä klikkaamalla.

Lavansaaren asukkaat olivat kautta aikain kalastajia ja hylkeenpyytäjiä. Kalaa myymällä saatiin rahaa, jolla voitiin ostaa sellaisia elin- ja muita tarvikkeita, joita saarella ei voinut kasvattaa tai valmistaa. Uusien kaupunkien, varsinkin Pietarin perustaminen antoi saarelaisille uuden elinkeinon, kauppamerenkulun. Ensin lastattiin kiviä Pietariin pienillä jaaloilla, vähitellen lastit kasvoivat ja monenlaista muutakin tavaraa alettiin seilata satamasta toiseen. 1800-luvun lopulta 1910-luvulle tultaessa oli Lavansaarelle kehittynyt suuri kauppalaivasto, joka enimmillään (v. 1915) käsitti 78 suurta rekisteröityä purjealusta - kaljaaseja ja kuunareita. Näiden lisäksi saarelaisilla oli useita kymmeniä pienempiä, rekisteröimättömiä jahteja. Kauppamerenkulun "kulta-aika" päättyi, kun ensimmäisen maailmansodan seurauksena Neuvosto-Venäjän raja sulkeutui.

V. 1920 Tarton rauhan rajan vetäminen aiheutti hallaa myös lavansaarelaiselle kalastuselinkeinolle - saarelaisten parhaat nuotta-apajat kun jäivät Venäjän puolelle. Kalansaaliiden pienennyttyä joutuivat saarelaiset etsimään uusia tulonlähteitä. Vaikka pyyntimenetelmiä kehitettiin ja etsittiin uusia nuotanvetopaikkoja sekä perustettiin kalanjalostamokin, ei elanto enää ollut varmaa. Suursaaren ja Seiskarin tapaan yritettiin Lavansaartakin markkinoida matkailukohteena. Huonot kalansaaliit ja sitä myötä vähenevät tulot saivat osan saarelaisista ryhtymään kielletyn tavaran kauppiaiksi eli spriin salakuljettajiksi.


Tiesitkö, että...






...pääsiäisaamuna Lavansaaressa mentiin aamuvarhaisella katsomaan, kun aurinko tanssi noustessaan merestä. Heijastus sai aikaan vaikutelman, että aurinko liikkuu eli tanssii. Auringon tanssiminen liittyi iloon Vapahtajan ylösnousemisesta.

Oli toinenkin syy nousta varhain pääsiäisaamuna. Tästä kertoo perinnetietoa-sivun juttu saarelaisista pääsiäistavoista.

Talvitie Lavansaaresta Suomeen

...talvikelillä lavansaarelaiset kulkivat jäitse talvitietä mantereelle - tai Suomeen - kuten

sanottiin siihen asti, kun etelässä sijaitseviin Inkeriin tai Viroon voitiin mennä mantereelle. Talvitien reitti oli perinteinen, pituudeltaan yli 60 kilometriä Lavansaaresta Koiviston kauppalaan. Se kulki Lavansaaresta Peninsaareen ja sieltä Seiskariin, josta jatkettiin seiskarilaisten kanssa yhteisellä tiellä Koivistonsaaren Saarenpäähän. Täältä jatkettiin Koiviston kauppalan keskustaan mantereelle, josta matka jatkui maantietä myöten Viipuriin, lavansaarelaisten asiointikaupunkiin, Viipurin läänin asukkaita kun olivat.

Pitkällä talvitiellä tuli olla myös suojaa ja lepopaikkoja sekä ihmisille että hevosille. Asumattomassa Peninsaaressa pidettiin Itäpäässä talvitien kulkijoita ja lähialueilla talvikalastavia varten "tsainoita", myös "säinöiksi" kutsuttua teetupaa tai eräänlaista kievaria, josta sai ostaa teetä ja syötävää sekä levätä hetken lämpimässä. Seuraava etappi oli Seiskari, jossa lavansaarelaisilla oli sukulaisia ja tuttuja, joiden luona saattoi pysähtyä. Liekö talviliikkumisella ollut vaikutuksensa siihen, että ulkosaarelaisten välisiä avioliittoja solmittiin eniten lavansaarelaisten ja seiskarilaisten välillä.

Kulkukelpoisia jäitä ei kaikkina talvina tullut, vaikka talvitie kulkikin koko Suomenlahden näkökulmasta katsoen lahden perukassa. Esimerkiksi viimeisenä saaren talvena 1938 - 39 oli tällainen talvi. Joinakin heikkoina jäätalvina jouduttiin kulkemaan Koivistolta rannikkoa pitkin itään ja Seiskarin itäpuolelta lähemmäksi Inkerin rannikkoa, jolloin Lavansaareen tultiin kaakosta tai etelästä.

Jonkun harvan kerran kantavien luistojäiden aikaan tulivat jotkut hurjapäät potkukelkoilla suoraan Viipurista Lavansaareen. Silloin ei yöpymispaikkoja tarvittu, vaan matka sujui melkein lentäen.

Näin kertoivat talvitiellä aikoinaan matkanneet lavansaarelaiset vanamiehet Leander Tolsa (1898-1988), Liius Pohjola (1903-1968) ja Toimi Klaus (1908-2007).

Ulkosaarten ympäristön jääoloista voit lukea osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi, jossa esimerkiksi Koivistolla ilmestynyt Rannan Sanomat (1930-1939) kertoo vuosittaisista kelirikkoajoista, jäitä särkevistä myrskyistä ja muusta mielenkiintoisesta.

Jutun kokosi Anna-Riitta Pohjola

Mullinmäkeä; oikealla Mullin Tommin, vasemmalla Isukan Villen talo

...Lavansaaressa ensimmäisen miesvieraan ja hyvän uuden vuoden toivottajan tuli olla miespuolinen. Siksi pantiin pienet pojat juoksemaan uutena vuotena talosta taloon, toivottamaan "Hyvää uutta vuotta, rauhaa ja rakkautta". Vasta sen jälkeen voivat muut mennä rauhassa kyläilemään ilman, että kokivat tuovansa huonoa onnea taloon.

Uutena vuotena tehtiin myös monia taikoja tulevaisuuteen kurkistamiseksi. Erityisesti nuoret pojat touhusivat uuden vuoden yönä kylällä keräten Mullinmäelle milloin mitäkin tarvekalua, minkä pihoilta irti saivat. Erityisesti emännät saivat sitten aamulla etsiä kadonneita tavaroitaan.

Teksti: Anna-Riitta Pohjola

Tästä tavasta voit lukea lisää Perinnetietoa sivustolta.

Sisäkuva Lavansaaren kirkosta. Kuva: Lavansaari-seura ry.

...Lavansaaressa jouluun kuului neljä peräkkäistä pyhäpäivää. Kaksi ensimmäistä joulun päivää olivat kirkkopyhiä ja kaksi jälkimmäistä arkipyhiä. Varsinaisena joulupäivänä käytiin aamulla kirkossa, mutta muuten pysyttiin kotona, mikä erityisesti nuorille ja lapsille oli vaikeaa. Tapaninpäivä oli kyläilypäivä, jolloin kylällä ja kylässä kävivät sekä vanhat että nuoret.

Kaksi arkipyhää käytettiin käytännön asioiden hoitoon. Olihan joulun aikaan saaressa paikalla varsin paljon asukkaita, koska rospuuttoaika rajoitti liikkumista ja joulusta loppiaiseen kestänyt hiljainen aika antoi muutenkin asukkaille aikaa levätä kotona kiireisen vuoden töistä. Näinä päivinä pidettiin esim. nuottakuntien kokouksia, joissa sovittiin alkavan talven nuottakalastusta koskevista asioista ja perustettiinpa Lavansaaren Kalastusseurakin neljäntenä joulupäivänä, 28.12.1913.

Joulun vietosta Lavansaaressa voit lukea enemmän Anna-Riitta Pohjolan kirjoittamasta kertomuksesta Perinnetietoa-sivulta. Ylläoleva teksti on saman kirjoittajan.

Pyhä Martinus, puuveistos 1300-luvulta, Kansallismuseon historiakokoelmat

... Lavansaarella oli tapana viettää Martinpäivää aivan erityisin menoin. Voit lukea Lavansaaren Martinpäivän menoista kotisivujen Perinnetietoa -sivulta.

Mutta kuka oli tämä Martti, jota saarelaisetkin kunnioittivat juhlinnallaan?

Luterilaisessa maailmassa Martinpäivää on vietetty 10.11., joka on Martti Lutherin syntymä- päivä. Martti Lutherin kerrotaan saaneen nimensä Pyhän Martin mukaan.

Pyhä Martti eli Martinus Toursilainen (s. 316 jKr) oli tärkeä pyhimys keskiajan Euroopassa. Hän oli Unkarissa syntynyt roomalaisen armeijan sotilas, joka tapasi Amiensin kaupungin edustalla kovaonnisen kerjäläisen. Hänellä ei ollut rahaa tai ruokaa, joten hän halkaisi miekallaan viittansa kahtia ja antoi toisen puolen palelevan kerjäläisen lämmikkeeksi. Seuraavana yönä hän näki unen, joka paljasti kerjäläisen olleen Kristus. Aamulla herättyään Martinus huomasi viittansa olevan taas kokonainen. Näiden kokemusten jälkeen hän otti kasteen, erosi armeijasta ja alkoi tehdä lähetystyötä. Hänet kutsuttiin Toursin kaupungin piispaksi vuonna 371. Kutsusta hämmentyneenä hän piiloutui aluksi hanhitarhaan, mutta hanhet paljastivat hänet kaakatuksellaan. Martinus toimi Toursin piispana kuolemaansa asti. Hän kuoli 8.11.397 ja 11.11. hänet haudattiin Toursin kirkkoon, joka nimettiin hänen mukaansa. Katolisessa Euroopassa Martinpäivää vietetään Pyhän Martin kunniaksi 11.11.

Martinpäivän juhlinta liittyy myös sadonkorjuuseen ja silloin on ollut tapana syödä ja juoda hyvin. Keskiajalla hanhet olivat yleisiä kotieläimiä. Niitä ei voinut kuitenkaan helposti pitää talven yli, joten ne teurastettiin. Martinpäivän herkkuruuaksi muodostuikin hanhipaisti. Tyypillisiä Martinpäivän leivonnaisia ovat olleet sarvet, piippusuiset pullaukot ja rinkilät. Skånessa, Etelä-Ruotsissa vietetään edelleen Martinpäivää ja edellä mainittujen lisäksi ruuaksi tarjotaan "mustakeittoa", joka on tehty hanhenverestä. Suomessa Martinpäivän juhlinta on väistynyt, mutta esim. joissain seurakunnissa saatetaan järjestää lyhtykulkueita keskieurooppalaiseen tapaan.

Lavansaarelta tallennettujen Martinvirsien perusteella voisi päätellä, että saarella on tarjottu "Martin santin makkaraa", ehkäpä muutakin liharuokaa ja rohkaisevaa sekä kielen kerkeäksi saavaa juomaa tuopista ja kannusta.

Tekstin koonnut Anja Vihinen

Lähteet: * Wikipedia, aiheesta Martinus Toursilainen ja Martinpäivä * Ruokatieto-sivusto aiheesta Martinpäivä * Rauhan tervehdys, Oulun seurakunnan verkkolehti 6.11.2013; Maikki Kiviharju-Wiebengan artikkeli "Pyhä Martti opetti lähimmäisenrakkautta * SKS, kansanrunousarkisto, Lavansaarelta kerättyjä Martinpäivän runoja


Kuva englantilaisen Ernest Boardin öljyvärimaalauksesta n. 1920-luvulta. Kuvassa isorokkorokotuksen keksijä Edward Jenner (1749 -1823) rokottaa kahdeksanvuotiasta James Phippsiä 14.5.1796. Kuvalähde: Dea Picture Library/Getty Images/De Agostini kokoelma.

...tarttuvat taudit olivat menneenkin ajan iso riesa - niin myös Lavansaaressa.

Lavansaaren kirkonkirjat kertovat että 1700- luvulla lapsikuolleisuus oli suurta. Vuosisadan jälkipuoliskolla, jolloin kuolinsyitä jo kirjattiin kuolleiden luetteloihin, niistä ilmenee, että isorokko riehui saarella. Vuonna 1770 kuoli kaikkiaan 39 saarelaista - näistä 34 oli alle 15-vuotiaita lapsia. 32 lapsen kuolinsyy oli isorokko. Myös vuosi 1783 oli ankara isorokkovuosi; tuolloin kaikkiaan 39 kuolleesta 36 oli alle 15-vuotiaita lapsia ja näistä 29 kuolinsyy oli isorokko.

Isorokko on Variolaviruksen aiheuttama, pisaratartuntana leviävä sairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa, mutta josta voi suuresta kuolleisuudesta huolimatta parantua. Edward Jenner kehitti tautia vastaan rokotteen 1700- luvun lopulla ja Suomessa aloitettiin rokotukset vuonna 1802. Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut 8.5.1980 isorokon hävitetyksi maailmasta.

Lavansaaren rippikirjoissa on ollut sarake rokotusmerkintää varten vuodesta 1846 alkaen. Tuolloin rokotettiin lähinnä lapsia. 1800-luvun lopulla, jolloin isorokkoa vastaan rokottaminen oli Suomessa jo pakollista, oli rokotussarakkeen otsikkona isorokon tuolloinen ruotsinkielinen kutsumanimi "koppor", joka suomeksi käännettynä oli "rupuli".

Teksti: Anja Vihinen

Tekstilähteet: Kansallisarkisto, Lavansaaren kuolleiden ja haudattujen luettelot vv. 1750 - 1800 sekä rippikirjat vv. 1846-1883 ja 1884-1894. Lisäksi THL:n internetsivu sekä Wikipedia aiheesta isorokko.

Lavansaaren kansakoulu vuoden 1910 laajennuksen jälkeen.

Kansakoulu aloitti toimintansa Lavansaaren Pohjakylässä v. 1889. Ensimmäinen koulurakennus rakennettiin Koivistolla ja kuljetettiin valmiiksi hakattuna saareen. Tämä rakennus paloi 14.12.1895 ja sen tilalle rakennettiin uusi koulu. Rakentamisen aikana koulu toimi väliaikaistiloissa. Uuteen kouluun päästiin muuttamaan 23.11.1896. Koulua suurennettiin v. 1910, jolloin tehtiin kaksi uutta luokkahuonetta. Lavansaaren kansakoulu oli aikanaan Suomen maalaispitäjien suurimpia.