Kuvaus: A4 -kokoinen kartta, jossa on kuvattuna Lavansaaren kylät ja talot v. 1939. Numeroitujen talojen ja niiden omistajien luettelo tulee kartan mukana.

Kuvaus: Kullervo Naskin v. 1983 piirtämä karttakuva Lavansaaresta. Kartan mittakaava on 1: 20.000 ja mitat n. 43 x 62 cm. Kartta on painettu kiiltävälle paperille.

Kuvaus: A4 -kokoinen vahvalle paperille painettu Lavansaaren vaakunakuva. Lavansaaren vaakuna on ns. epävirallinen perinnevaakuna, jonka on suunnitellut Jouni Jäppinen v. 1995. Vaakunassa on "sinisellä kilvellä aaltokoroinen tyviö, yläpuolellaan kaksimastoisen aluksen mastot, fokka ja kahvelipurjeet, joiden alareuna aaltokoroinen, kaikki hopeaa". Selitystekstin lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luovutettujen_alueiden_vaakunat

Kuvaus: Heikki Piispan kirja "Meri on meidän peltomme" kertoo Lavansaaresta ja sen merenkulusta talonpoikaispurjehduksen kukoistuskaudella. Kirjan kustantaja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja se on painettu v. 2003. Kirjan takakannen teksti kertoo: Lavansaaren kunta oli viime vuosisadan alussa tunnettu vilkkaasta talonpoikaispurjehduksestaan, ja saaren laivasto oli Suomen maalaiskuntien suurimpia. Siihen kuului lähes kahdeksankymmentä rekisteröityä purjelaivaa ja kymmeniä pienempiä purjealuksia. Kivien seilaus Pietariin, Riikaan ja Tallinnaan sekä Itämeren laajuinen rahtiliikenne työllisti purjehduskauden aikana saaren koko työkykyisen asujaimiston, niin miehet kuin naisetkin. Runsaan tuhannen asukkaan lavansaarelaista kylätaajamaa voidaan luonnehtia Suomen selväpiirteisimmäksi merenkulkuyhteisöksi 1900-luvun alussa. Saarella ei ollut viljelyksiä, vaan toimeentulon perustana oli meri ja merenkulku. Talvisin kalastettiin Suomenlahden jäälakeuksilla ja rakennettiin uusia kaljaaseja, sulan veden aikana seilattiin. Lavansaari on yksi niistä Suomenlahden ulkosaarista, jotka sodan jälkeen katosivat rautaesiripun taakse. Siitä lähtien se on ollut salaperäisyyden verhoama suljettu saari.

Kuvaus: Pirkko Talsin kirja "Vähä varjoo verkostaki" kertoo jälkipolville ja muille asiasta kiinnostuneille vanhoista lavansaarelaisista tavoista, ihmisten elämänkulusta, käsitöistä ja pukeutumisesta. Kirjan toiseen osaan on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran digitoimia, Lavansaarelta tallennettuja Suomen Kansan Vanhoja Runoja ja loitsuja. Kirjan on julkaissut Lavansaari-seura ry. ja se on painettu seuran 100-vuotisjuhliin v. 2013. Kirjan takakannen teksti kertoo Pirkko Talsin sanoin mm.: Tämä kirja on tehty äitini, Helmi Talsin, o.s. Kääriä, kunniaksi. Hän tiesi vanhoista tavoista ja asioista hyvin paljon ja opetti ne myös lapsilleen. Virpominen, variksen vesi, Martin hupsuttelu, auringontanssi, sateenkarkotusloitsu ja muut olivat hänen elämäänsä, osin loppuun asti. Lavansaaren kansallispuku oli hänelle tärkeä ja hän valmisti itse yhteensä seitsemän pukua alusta lähtien. Hän kutoi ympärikkökankaat, ompeli yliset ja kutoi vironvyöt kaikkiin pukuihin. Tavallisen laulamisen ohella runonlaulu kiinnosti häntä, olihan hänellä esikuvana setännaine Anna Pietta Kääriä. Äiti lauloi aina kotona ollessaan ja työtä tehdessään. Hän kertoi Lavansaaren asioista niin usein, että ne syöpyivät mieleen.