Kuvaus: Lavansaarelaisia kaljaaseja Pietarissa 1910-luvulla. Kolmimastoinen Mooses Talsin "Lauri" oli rakennettu oman metsän puista. Kaksimastoinen laiva on Adam ja Anton Kääriän "Kaima".Kuva Anni Talsin

Kuvaus: Lavansaaren suursatamaa illan hämyssä. "Niinpä aikana, jolloin purjelaivojen aikakausi oli yleensä jo mailleen menossa, nousi talopoikaispurjehdus itäisellä Suomenlahdella viimeiseen kukoistukseensa. Oli sitten paljolti Lavansaaren maantieteellisen sijainnin ja hyvän talvisataman ansiota, että ulkosaarista juuri Lavansaarella merenkulku sai niin huomattavat mittasuhteet. Vain Lavansaarella oli riittävän suuri ja turvallinen satama, jossa suurikin kaljaasilaivasto sai suojaa talvimyrskyiltä ja liikkuvilta ahtojääröykkiöiltä." Heikki Piispa kirjassa "Meri on meidän peltomme" Kuva Jaakko Hintikan

Kuvaus: Lavansaaren "sisävedestä", Suurjärvestä kalastettiin kotitarpeiksi. Tärkeimmät järvestä saadut kalat olivat hauki, ahven, särki, kiiski ja made. Vuonna 1930 järven pintaa laskettiin ja sen jälkeisenä talvena järvi jäätyi melkein pohjaan asti ja kalat kuolivat. Kalasto elpyi kuitenkin 1930-luvun lopulla. Suurjärven laskuojassa, Päkin ojassa, kalastettiin keväisin pienillä rysillä ahventa, madetta ja särkeä. Haukea ja madetta pyydettiin myös haukikoukuilla. Kuva Helmi Talsin jäämistöstä. Tekstilähde: Hamari, Korhonen, Miettinen, Talve; Suomenlahden ulkosaaret -kirja

Kuvaus: Heikki Piispan kirja "Meri on meidän peltomme" kertoo Lavansaaresta ja sen merenkulusta talonpoikaispurjehduksen kukoistuskaudella. Kirjan kustantaja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja se on painettu v. 2003. Kirjan takakannen teksti kertoo: Lavansaaren kunta oli viime vuosisadan alussa tunnettu vilkkaasta talonpoikaispurjehduksestaan, ja saaren laivasto oli Suomen maalaiskuntien suurimpia. Siihen kuului lähes kahdeksankymmentä rekisteröityä purjelaivaa ja kymmeniä pienempiä purjealuksia. Kivien seilaus Pietariin, Riikaan ja Tallinnaan sekä Itämeren laajuinen rahtiliikenne työllisti purjehduskauden aikana saaren koko työkykyisen asujaimiston, niin miehet kuin naisetkin. Runsaan tuhannen asukkaan lavansaarelaista kylätaajamaa voidaan luonnehtia Suomen selväpiirteisimmäksi merenkulkuyhteisöksi 1900-luvun alussa. Saarella ei ollut viljelyksiä, vaan toimeentulon perustana oli meri ja merenkulku. Talvisin kalastettiin Suomenlahden jäälakeuksilla ja rakennettiin uusia kaljaaseja, sulan veden aikana seilattiin. Lavansaari on yksi niistä Suomenlahden ulkosaarista, jotka sodan jälkeen katosivat rautaesiripun taakse. Siitä lähtien se on ollut salaperäisyyden verhoama suljettu saari.

Kuvaus: Pirkko Talsin kirja "Vähä varjoo verkostaki" kertoo jälkipolville ja muille asiasta kiinnostuneille vanhoista lavansaarelaisista tavoista, ihmisten elämänkulusta, käsitöistä ja pukeutumisesta. Kirjan toiseen osaan on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran digitoimia, Lavansaarelta tallennettuja Suomen Kansan Vanhoja Runoja ja loitsuja. Kirjan on julkaissut Lavansaari-seura ry. ja se on painettu seuran 100-vuotisjuhliin v. 2013. Kirjan takakannen teksti kertoo Pirkko Talsin sanoin mm.: Tämä kirja on tehty äitini, Helmi Talsin, o.s. Kääriä, kunniaksi. Hän tiesi vanhoista tavoista ja asioista hyvin paljon ja opetti ne myös lapsilleen. Virpominen, variksen vesi, Martin hupsuttelu, auringontanssi, sateenkarkotusloitsu ja muut olivat hänen elämäänsä, osin loppuun asti. Lavansaaren kansallispuku oli hänelle tärkeä ja hän valmisti itse yhteensä seitsemän pukua alusta lähtien. Hän kutoi ympärikkökankaat, ompeli yliset ja kutoi vironvyöt kaikkiin pukuihin. Tavallisen laulamisen ohella runonlaulu kiinnosti häntä, olihan hänellä esikuvana setännaine Anna Pietta Kääriä. Äiti lauloi aina kotona ollessaan ja työtä tehdessään. Hän kertoi Lavansaaren asioista niin usein, että ne syöpyivät mieleen.