Kuvaus: Heikki Piispan kirja "Meri on meidän peltomme" kertoo Lavansaaresta ja sen merenkulusta talonpoikaispurjehduksen kukoistuskaudella. Kirjan kustantaja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja se on painettu v. 2003. Kirjan takakannen teksti kertoo: Lavansaaren kunta oli viime vuosisadan alussa tunnettu vilkkaasta talonpoikaispurjehduksestaan, ja saaren laivasto oli Suomen maalaiskuntien suurimpia. Siihen kuului lähes kahdeksankymmentä rekisteröityä purjelaivaa ja kymmeniä pienempiä purjealuksia. Kivien seilaus Pietariin, Riikaan ja Tallinnaan sekä Itämeren laajuinen rahtiliikenne työllisti purjehduskauden aikana saaren koko työkykyisen asujaimiston, niin miehet kuin naisetkin. Runsaan tuhannen asukkaan lavansaarelaista kylätaajamaa voidaan luonnehtia Suomen selväpiirteisimmäksi merenkulkuyhteisöksi 1900-luvun alussa. Saarella ei ollut viljelyksiä, vaan toimeentulon perustana oli meri ja merenkulku. Talvisin kalastettiin Suomenlahden jäälakeuksilla ja rakennettiin uusia kaljaaseja, sulan veden aikana seilattiin. Lavansaari on yksi niistä Suomenlahden ulkosaarista, jotka sodan jälkeen katosivat rautaesiripun taakse. Siitä lähtien se on ollut salaperäisyyden verhoama suljettu saari.

Kuvaus: Pirkko Talsin kirja "Vähä varjoo verkostaki" kertoo jälkipolville ja muille asiasta kiinnostuneille vanhoista lavansaarelaisista tavoista, ihmisten elämänkulusta, käsitöistä ja pukeutumisesta. Kirjan toiseen osaan on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran digitoimia, Lavansaarelta tallennettuja Suomen Kansan Vanhoja Runoja ja loitsuja. Kirjan on julkaissut Lavansaari-seura ry. ja se on painettu seuran 100-vuotisjuhliin v. 2013. Kirjan takakannen teksti kertoo Pirkko Talsin sanoin mm.: Tämä kirja on tehty äitini, Helmi Talsin, o.s. Kääriä, kunniaksi. Hän tiesi vanhoista tavoista ja asioista hyvin paljon ja opetti ne myös lapsilleen. Virpominen, variksen vesi, Martin hupsuttelu, auringontanssi, sateenkarkotusloitsu ja muut olivat hänen elämäänsä, osin loppuun asti. Lavansaaren kansallispuku oli hänelle tärkeä ja hän valmisti itse yhteensä seitsemän pukua alusta lähtien. Hän kutoi ympärikkökankaat, ompeli yliset ja kutoi vironvyöt kaikkiin pukuihin. Tavallisen laulamisen ohella runonlaulu kiinnosti häntä, olihan hänellä esikuvana setännaine Anna Pietta Kääriä. Äiti lauloi aina kotona ollessaan ja työtä tehdessään. Hän kertoi Lavansaaren asioista niin usein, että ne syöpyivät mieleen.

Kuvaus: Unto Hartosen kirja " Ulkosaarella syntynyt" kertoo kirjoittajan, saarelaispojan, lapsuusvuosista Lavansaarella. Kirjan näköispainoksen on painattanut Lavansaari-seura ry. Unto Hartosen luvalla. Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö on tukenut kirjan julkaisemista. Kirjan ja kirjailijan esittelyä: Lavansaaressa myöhään syksyllä 1924 syntynyt Unto Hartonen, Santerin Unto, on 1990-luvun alussa kirjoittanut perheelleen ja lähisuvulleen muistojaan saaressa vietetystä lapsuudestaan. Hän on muistellut, kuinka hän samanikäisten toveriensa Sepen ja Amon kanssa on tehnyt niin kepposia kuin kolttosiakin sekä kaikenlaista arkipäiväisempää, mutta myös osallistunut perheensä mukana monenlaisiin töihin, joissa lapsetkin pystyivät olemaan avuksi. Tapaamme poikakolmikon laskemassa suksilla mäkeä, tormissa tuuliajolla ja vaikkapa Kalastajainseurantalon ovella kurkkimassa, kun vanhempi väki on tanssimassa. Samalla, kun Unto kertoo tarkkoja huomioita tapahtumista, hän tulee kertoneeksi myös paljon Lavansaaren tavoista ja erilaisista ilmiöistä, kuten kesävieraista ja kiertävistä kauppiaista, poikien omasta kaupanteosta kesävieraiden kanssa Kukkulan rannalla sekä marjojen noppimisesta Suisaaressa. Hailin kalastukseenkin Unto joutuu äitinsä kanssa, kun isä ja isoveljet ovat Kotkassa tilapäistöissä. Kirja on täynnä mielenkiintoisia ja hauskoja kertomuksia lavansaarelaisesta elämästä 1920- 30

Kuvaus: Kirja "Lavansaaren murretta - Kuka muistaa mitä myö on unohettu?" on kooste murresanoista, -sanonnoista, pienistä tarinoista ja runoista, joita Lavansaaren kylissä puhuttiin ja kerrottiin. Sanakirjan tapaan sanat on myös "suomennettu" niin että nykyihmiset ja Lavansaaren murteita tuntemattomat ymmärtävät niiden merkityksen. Alkuperäisenä lähdetietona on ollut Elna Piispan muistiin merkitsemä ja Lavansaari-seuralle luovuttama murresanakokoelma, jota on vuosien mittaan kartutettu saarelaisten muistaman mukaisesti. Kirjan on julkaissut Lavansaari-seura ry v. 1996.

Kuvaus: Arvo Laaksosen kirjoittama, 17.9.1919 päivätty "Kertomus tapahtumista Lavansaaren ja Seiskarin ulkosaarilla Suomen Vapaussodan aikana vuonna 1918". Arvo Laaksonen toimi nimismiehenä Lavansaaren ja Seiskarin ulkosaarten piirissä. Teksti on Lavansaari-seuran arkistosta ja seura on sen painattanut kirjaseksi v. 2018.